Koulut alkoi, Luojan kiitos! Kohta ois Kellokosken kaverit saanut tulla hakemaan jatkolomalle, et niin rentouttava ja virkistävä tämä "kesäloma" oli. Siihen työnmäärään joka koulujen alkamista kuitenkin seuraa on vaikea valmistautua, muutoin kuin henkisesti. Vaikka kuinka valmistautuisit et saa yhtää tuntia lisää vuorokauteen ja vaikka kuinka hosuisit et ehdi tekemään kaikkea, etkä muista mitkä harrastukset alkoi ja millä viikolla ja monelta tai et ne ylipäätään alkaa. Valmistautuminen onkin siihen että tiedostat sen, kuinka pari ensinmäistä viikkoa riittämättömyytesi loistaa kirkaasti kuin aamuaurinko. Eli ei muuta kuin aurinkolasit valmiiksi.  

Meiltä lähti neljä lasta kouluun. Ensinmäiselle, toiselle, seitsemännelle ja kahdeksannelle ja yksi aloitti toisen vuoden kerhossa ja yksi aloitti ensinmäistä kertaa kerhon joka on kaksi kertaa viikossa kaksi ja puoli tuntia.  Koulun aloitus tai siirtyminen yläasteelle on jännittävä ja iso muutos, jos ei niinkään muille mutta lapselle itselle, ja se jännitys ja epävarmuus näkyy käytöksessä ja sitä kautta muille perheen jäsenille ja tietenkin minulle. Lisää vanhempainiltoja, vanhempainvartteja, helmiviestejä, retkiä ja liikunta tunteja, kaverihuolia ja tietysti lisää kirjoja päällystettäväksi. Hyvä tavaton niitä tulee paljon. Olen oppinut päällystämään ne heti jolloin en unohda ja pino kirjoja ei kasva pisa torniksi, toki jos en päivällä ehdi on lainattava seuraavasta vuorokaudesta vähän. Siihen ei hirveästi aikaa mene kirjaa kohden noin laskennallisesti mutta osa lapsista on todella tarkkoja ilmakuplista sekä suorista linjoista ja jos käy niin että päällystäminen jää yön pikku tunneille joilloin väsymys on jo saanut yliotteen, saa siihen kulumaan yllättävän paljon aikaa. Väsyneet silmät, kärsivällisyys on vireystilan ruhjoma ja kiukku oman rauhoittumis ajan häviämisestä ja siitä että yöunet jäävät liian lyhyeksi ovat pahimmat vihollisesi jolloin siitä ei vain kertakaikkiaan tule mitään. Mietin tuossa että ensi kesän loma rahat saisi varmaankin kasaan sillä kun pystyttäisi pöydän kauppakeskukseen tai citymarketin aulaan ja vanhemmat saisi jättää kirjat siihen päällystettäväksi ja kun tulevat kaupasta, hakevat ne siitä, euron kirja. Uskon että tämän maan vanhempien rakkaus kontakti muovia kohtaan näkyisi siinä jonossa. Olen sitä koulukuntaa jolloin opetettiin että menestys on kysynnän ja tarjonnan laki ei niinkään todistus numeroissa, rohkeutta tarttua tilaisuuteen sekä silmää nähdä se. Eli jos ensi vuonna kerron disneyworldista, tartuin siihen. 

Pelkään pahoin että saan laittaa seiskaluokalaisen luokanvalvojan puhelinnumeron pikavalikkoon etusivulle. Ei suinkaan sen takia että soittelen päivisin hänelle kysyäkseen kuinka se äitin pieni mussukka nyt siellä yläasteella pärjää... Vaan pahoitellen kaikkea mitä nuori miehen alkuni on saanut aikaan ja varmistaen heille että meillä on vakuutus ja käymme tätä läpi kotona, uudestaan. On laskettu että lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaisi satakolmekymmentätuhatta euroa, en tiedä onko siihen laskettu kaikki mitä he rikkovat, epäilen, koska tuo summa nousee sen myötä aivan uudelle tasolle. On hämmästyttävää kuinka jotkut lapset saavat vain aikaan hyvin paljon. Hän ensinmäisenä päivänä, koulusta tultuaan sanoi että tässä hänen luokanvalvojan puhelin numero. No minä siihen että mihin minä sitä tarvitsen, helmen kauttaa saa yhteyden ja eihän ne ole yläasteella enää samassa luokassa koko päivän saman opettajan kanssa. Hän siihen tokaisi että sinulla pitää olla se. Ei kuulosta kovin hyvältä. 

Harrastukset vievät paljon rahaa ja meillä on aika pieni kustanteisia harrastuksia moniin muihin verrattuna, ja siihen kuluu aikaa arjesta hyvin paljon, ajamiseen iso osa. Ja perheen aikuiset joutuu venymään ihan äärimmilleen mutta niiden hyvä puoli saa kuitenkin lopettamisen sijaan jatkamaan. Mikäli lapsi on hyvin energinen tai liikkuva tai mitä kauniita sanoja neuvolassa nyt käytetäänkään niin urheilu on parasta lääkettä siihen, iästä riippumatta. Meidän perheeseen on siunaantunut useampi lapsi jolla on likaa pattereita ja ne vetää aamusta iltaa kuten duracelpuput väsymättä lainkaan. Veli kävi kesällä poikiensa kanssa kylässä ja totesimme nauraen että sukuvika, me olimme sellaisia ( meitä on 7) ja meidän lapset on sellaisia. Purkaamaton energia näkyy tunneilla ja oppimisesa ja siinä kuinka käydään nukkumaan kun se keho on vielä täydessä vauhdissa eikä sitä energiaa ole saanut purettu ja sit taas aamulla väsymyksenä ja huonoa palautte koulusta ja sit taas kotona jne, kehä on valmis ja se vain jatkaa pyörimistä ellei sitä pysäytä ja se vaatii panostusta. Se näkyy siinä kun se lapsi kasvaa mitä koulun jälkeen tehdään, lähdetäänkö treeneihin vaiko kaupan kulmille tekemään kaikkea mitä ei pitäisi tehdä. Kaveri porukka on usein sitten sitä samaa laatua ja joukossa tyhmyys tiivistyy on sanonta ja kyllä se vaan pitää paikkaansa. Täytyy vain asennoitua itse siihen että nyt ollaan pika junassa, nyt mennään eikä meinata ja täytyy vain pitää kiinni. Ehtii vähemmän muuta mitä itse haluaisi tehdä mutta jos tähän ei keskity, kolahtaa se omaan nilkkaan nopeammin ja kovemmin kuin on osannut edes ajatella. 

Yritän toki olla unohtamatta pitää huolta itsestäni ja avioliitostani. Eikä sitä tarvitse loppujen lopuksi paljoa, kahden keskinen sauna tai hyvää ruokaa ja elokuviin. Kokonaiset viikonloput ovat josssin kaukana tulevaisuudessa. Uskon että siinäkin auttaa paljon se että molemmilla vanhemilla on sama ajatus ja sama panostus vaikkakin eri kohdissa, köyttä vedetään yhdessä samaan suuntaan. Silloin se puutarha kestää talven yli vähemmällä lannoituksella, rakkaus riittää.

Nyt päivän askareisiin ettei kaadu työt niskaan kun istuu koneella kirjoittamassa.

Pirteää päivän jatkoa kaikille  

 

 

On vierähtänyt tovi edellisestä kirjoituksestani, en toki ole unohtanut, en vain ole ehtinyt. Olen viissiin tullut vanhaksi kun en enää nykyään tiedä mihin aika häviää, se vain häviää johonkin kuin jouksuhiekka. Edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo vuosi, paljon on tapahtunut ja vaikea tajuta että ollaan taas kesässä, jota toki odotetaan kovin.

Viime vuoden loppukesästä mieheni sanoi minulle että hän on nyt jonkun aikaan tuonut mitä ihmeellisimpiä ruokatarvikkeita kaupasta että pitäisikö käydä seuraavalla kerralla myös apteekissa? Minä tietysty vastasin että jos haluat ni voithan sinä käydä. Ja kyllä vain, raskaana oltiin. Parin viikon päästä tuli se sairaalloinen paha olo ja väsymys jota kestää pitkään, ja niin se kirjoittaminen jäi. Kipeenä oltiin syyslomasta joulun kynnykselle ja itsenäisyyspäivänä norovirus. Joulu meni niinkuin edellis vuonna, silmät kiinni ja selviydy hengissä. Ja ihan hyvin se menikin. Menattiin joulukirkkoon ängetä koko porukalla mutta lumimyrskyn kynnyksellä totesin että kotiin jäädään. Joulun jälkeen olin ihanassa vaiheessa raskautta, tai jo joulun aikaan. Otettiin kiinni sitä mitä syksyllä jäi tekemättä. Pikku hiljaa kevättä kohti ja vauvan tuloa odoteltiin ja niinhän se tyttö sieltä tuli huhtikuun 13. Eli nyt olemme kymmenen hengen perhe, Huh huh!

Mieheni tokaisi yksi päivä että vähän väsyttää ja rupesin miettimään. Tosiaan meillä on ollut vaippaikäisiä kahdeksan vuotta, voi olla että silmää välillä hieman painaa. En nyt rupea väittämään että tämä on ihanaa ruusuilla tanssimista ja kotiäitiys on ihanne ammatti. Olen enemminkin sanonut että minulta puttuu itsesuojelu vaisto. Kuka hullu tekee tätä vuodesta toiseen ilman lakisäästeisiä kahvitaukoja, ilta ja yölisää tai oikeastaa ilman palkkaa, saatika kiitosta. Ennen halusin kaikkea, nyt jos saisi vessarauhaa. Tässä pilee isompi ajatusta, tieto siitä mikä on oikein ja oma tehtävä vaikka se ei aina tai oikeastaan useinkaan tunnu siltä. Päivääkään en vaihtaisi pois (vaikka jokusen voisinkin) mutta lopputulos saataisi olla erillainen. Kivun ja tuska kautta voittoon, eli siihen ettei kaduta mikään. Tää ei oo helppoa vaikka siltä voisi näyttää. Kuulen välillä niitä kommentteja (en omalta puolisolta) että kuinka se voisi olla niin rankaa olla kotona lasten kanssa ja juoda kahvia. Henkinen rasitus on se mikä ei näy, aina läsna ja saatavilla. Sopii kokeilla. Mieheni oli 3 viikkoa isyyslomalla ja pyöritti arkea. Minä palauduin sängyssä vauvan kanssa joka ei sujuu enää yhtä rivakasti kuin ensinmäisen ja toisen jälkeen. 2,5 viikon jälkeen hän totesi otsa hiestä märkänä, kun koulubussi oli lähtenyt ja kerholainen oli saatu kerhoon että "sun pitäisi saada lisää palkkaa". I rest my case! 

Joka perheenäidin kauhun hetki arjessa, pesukone tai tiskikone hajoaa. Meillä kummatkin, mutta onneksi eri aikaan. Hyvin on pesutorni palvellut, ei voi moittia. Ostettiin torni kun neljättä odotin ja totesin kun piti kerrostaloon muuttaa että täytyisi varmaan kuivausrumpua harkita ja niin ostimme pesutornin joka palveli kuusi vuotta. Kuivausrumpu ei vieläkään hajonnut mutta pesukone kylläkin, ei nyt aina mennyt ihan ohjekirjan mukaa niitten painorajoitusten kanssa mutta ahkerasti on pyörinyt. No kun se piti kerran päivittää niin päivitetään se samalla suurperheen tasolle. Ja totesin että haluan seitsemän kilon koneen ja päältä täytettävän, koska olin kyllästänyt siihen kun pesukone vetää siihen lasikannen väliin vaateita (koska tungen sen liian täyteen) ja usein pilaa ne, kuivausrummulle rakennetaan pöytä,  johon mieheni sanoi että selvä ja rupesi vertailemaan ja etsimään sopivaa. Hän on näet sellainen joka tekee hyvää tausta työtä ja sevittää kaiken ja kun kauppaan menee hän tietää mitä haluaa ja myyjä jää usein toiseksi myyntiyrityksissään ja selityksillään. Sehän on viisasta, itse olen vain turhan kärsimätön. Mutta näin me täydennämme toisia, hän hillitsee ja minä pusken että ostos tulee tehtyä saman vuoden aikana. Hän löysi pari hyvää vaihtoehtoa ja rupesin vertailemaan. Ja jostain kumman syystä menin etusivulle ja katsoin kaikkia pesukoineita ja sitä yllätystä! Kehitys on mennyt hurjasti eteenpäin, meikä on vaan jäänyt junasta. Kymmenen kilon koneita, painon punnitsijoita, hiljaisia ja vesi pihejä. Näin kymmenen kilon pesutornin ja totesin että tuollaisen haluan ja mieheni katsoi minua. Hän aloitti alusta perehtymisen ja ostimme haluamani tornin koska se oli paras vaihtoehdoista. Se on palvellut loistavasti tähän asti mutta toki paljon vielä jäljellä. Kehityksen myötä myös hinta on kohonnut reippaasti.

Vuoden vaihteen jälkeen totesin että tarvitsemme uuden tiskikoneen johon mieheni että kui? Totesin että se luultavasti hajoaa pian ja täytyy varautua ajoissa, tämän kokoisessa perheessä emme muuta tekisikään kuin tiskaisi ja vauva vielä tulossa. No se jäi tutkimus tasolle. Kevään edetessä ongelmia ilmaantui, ensin vähän ja sitten enemmän, ihmeellistä kolinaa ja kilinää ja välillä ei uskaltanut pitää päällä ollenkaan kun kuulosta siltä että räjähtää, välillä vähän vettä ja sitten enemmän vettä. No totesin että jos kuitenkin kittuutetaan kesään kun laskettuaika oli jo ihan lähellä enkä jaksanut perehtyä asiaan saatika sitten käydä ostoksilla. Kuinka ollakkaa, lauantai ilta, tiskikonesta suihkuaa vettä sivuista , jolloin toteamme ettei sitä voi enää käyttää. Yritin tilata netin kautta vaikka se ei ole hyvä idea kun ei ne kuvat kerro kaikkea, mutta tässä tilanteessa se olisi ollut sopiva vaihtoehto(jota olisimme katuneet) mutta toimitus olisi ollut monta viikkoa kun kauppaan käydessä saat sen heti mukaan tai muutaman päivän päästä korkeintaan. Olimme tulleet sopuun hyvästä vaihtoehdosta jota menisimme kysymään liikkeestä ja olimme viikon ilman konetta ja lauantaina kun hain viimeiset vauvalle tarvittavat tarvikkeet kävimme kodinkoneliikkeessä. En päässyt montaa metria ilman supistuksia ja myyjä hymyili myötätuntoisesti, kysyi että ensinmäistäkö odotellaan. Kysyin haluamaani konetta jota hän sitten etsi koneelta. No ei sitä konetta ollut edes tehtaalla. Siinä sitten supistusten välissä katteltiin vaihtoehtoja, tämä oli justiinsa se mitä en jaksanut. No ei niitä nyt kauheasti ollut kun viidentoista hengen astiaston konetta etsittiin, hiljaisella äänellä ja muuneltavissa olevia koreja. Väristäkin keskusteltiin ja mieheni sai haluamansa rosterin värisen, kone on serie 8 (johon mieheni totesi että sopii meille) , nauratti todella paljon silloin. Kaikkia hienouksia siinä myös oli johon olen perehtynyt vasta nyt. Saatiin esilla ollut kone pakettiin ja maanantaina saisi hakea (olimme synnärillä silloin) joten kone tuli kotiin tiistaina. Myyjä toivottii hyvää synnytystä ja että he vaimon kanssa tulisi kohta perässä.

Oman mielenterveyden kannalta kannattaa arjenpyörittämistä helpottaa mikäli se vain onnistuu.Lapset on aina lapsia ja kouluaamut aina kouluaamuja mutta niitä asioita joilla voi helpottaa niin panostaa niihin eikä säästää väärässä kohdassa. Isot koneet johon mahtuu paljon kerralla helpottaa kummasti. En edes pese joka päivä pyykkiä enää, korit ovat lähes tyhjiä usein kun odotan koneellisen täyttyvän tai sit pesen puolikkaan kun kone itse punnitsee pyykin ja käyttää siihen oikean määrän vettä ja lyhentää pesuaikaa. Vielä se ei itse mene kuivausrumpuun mutta katsotaan kymmenen vuoden päästä kun minulla on talo täynnä teinejä. Toivottavasti olen silloin jossain muualla töissä ja pyykki ikään kuin häviää itsestään. Toivossa on hyvä elää.

Kuulumisia pian uudestaan...       

Mistä tietää että lastentarhanopettaja on oikealla alalla? Siitä kun se teitää miksi lasten huoneessa on 10 tyhjää vessa ja talouspaperirullaa. Täällä päin on sellainen käytäntö että eskariin tulevien luona vieraillaan, ensiksi on vierailu esikoulutiloissa ja sitten ryhmäopettaja tulee tapaamaan lasta tämän omalla turvallisella alueella kesän aikana kotona. Siitä olisi sitten helpompi lähteä koulutielle elokuussa. Meidän poika ei saanut sanaa suustaan vierailessamme esikoulutiloissa, kaveri meni suorastaan koomaan. Toki rupesi kyllä leikkimään ja kiipeilemään mutta ikäänkuin muita ei olisi ollut paikalla ollenkaa joten tulimme siihen tulokseen että on ihan hyvä tulla käymään meillä ja yrittää tutustua poikaan uudestaan. Siivoilin kuten yleensä alakerrassa ennen kyläilijöitä, jotta vieraat pääsevät keittiöön perille ilman seiväshyppääjän taitoja, isommat hiekkakertymät ja pahimmat kohdat eteisessä järjestykseen. Ajattelin että olemme keittiössä, ja siinä sitten väritetään tai rakennetaan pikkulegoilla. Lasten huoneet on yläkerrassa. Ope tuli pihaan,  jota oli odotettu kuin lehmä kesää, ja kysäsi pojalta että haluaisitko tämä näyttää oman huoneensa? Iski hillitön paniikki, juoksin yläkertaan jotta ehtisin pahimman siivoamaan muutamaassa minuutissa,  ja niin kuin epäilinkin huone oli aivan pommin jäljiltä. Ehdin kuin ehdinkin pikkasen korjaamaan tilannetta mutta häpeä oli kyllä valtava. Hän pahoitteli minun hätääni ja pyysi antamaan olla. Istahdin sängylle kun poika esitteli tavaroitaan ja haki lopuksi legot joilla halusi rakentaa open kanssa.  Mietin niitä tyhjiä paperirullia lattialla muiden silpotujen piiristuspapereiden kanssa ja mietin että mitähän hän ajatteeleen niistä. Kunnes poika nostaa paperirullat käsiinsä  ja sanoo innokkaasti että kato ope, ja ope vastaa hienoja, onko ne kiikareita, johon poika hymyillen että joo. Tunnelma rentoutui sen jälkeen ja poika sai tulevaan opettajaansa yhteyden.

On joitain asioita joiden vuoksi kannattaa valvoa ja yksi niistä on jalkapallon mm kisat. Tiedän että on ihmisiä olemassa joita ei voisi vähempää katsoa kun aikuiset miehet juoksee pallon perässä. Mutta meille joille se on kuningas laji ja intohimo, on tämä mahtavaa aikaa. Ensinnäkin kisat tulevat neljän vuoden välein, ei joka vuosi niin kuin jääkiekossa, joten jo pelkkä odotus lisää latausta aikalailla. Peli on hieno, maali taitureita ja peli neroja, jotka ovat kehittäneet itsensä osaksi palloa. Joukkueen on oltava yhtä, ajatus on oltava sama pelkällä katseella, valmentajan pelinrakennus taktiikka, tuoda jotain uutta jota ei olisi ennakoitavissa ja pelaajien nöyryyttä peliä kohtaan. Jalkapalloromantikolle tämän vuoksi kannaattaa neljän vuoden välein menettää kauneusunia. Peli herättää vahvoja tunteita, niin iloisia kuin pettymyksiäkin. Peliin eläydytään täysillä eikä telkkarin edessa parane turhia heilua. Pelaajiin syntyyy suhde ja se voi olla hyvinkin läheinen ja joidenkin pelaajien kanssa kemiat eivät vain kohtaa, ja kuitenkaan yhtäkään pelaaja ei tule luultavammin koskaan edes tapaamaan mutta jalkapallon kautta ollaan yhtä. Lapset voivat kokea pientä hämmennystä kuin ilta ruutiinit kokevat muutosta mutta eiköhän katras selviä hengissä. Maailma olisi parempi paikka jos futaajien palkat olivat sairaanhoitajien tasolla ja sairaanhoitajilla ammattifutaajien palkat mutta näin ei valitettavasti ole, ja vaikka futajat eivät saisikaan miljoonaluokan palkkoja eivät ne rahat silti menisi sairaanhoitajille. Joten nautitaan hienosta pelistä.

Joka vuosi ilmoitan että emme osallistu kesätapahtumiin ja joka vuosi huomaan olevani siellä ison katraani kanssa. Niin myös tänä kesänä ja se meni suuoraan kuin pärssisten ohjekirjasesta. Sain päähäni viedä lapset katsomaan traktoreita ja muita työkoneita Oripään maatalousnäyttelyyn, siellä olisi myös eläimiä ja kivaa kesäpuuhaa, enkä löytänyt mitään isompaa tapahtumaa. Aamu sarasti ja näytti tulevan lämmin päivä. Pojat oli kello seitsemältä remelit niskassa valmiina lähtöön. Ilmoitin pää tyynyn alla että emme lähde vielä, ja syömme jopa aamupalankin. Puuro meni niin kuumana alas että lusikasta just ja just pystyi pitämään kiinni. Kerroin ettei kaikki lähtijät ole vielä heränneet, se ei kestänyt kauan kun poika kävi yläkerrassa ja niin oli kaikki hereillä (koska luulivat että on tulipalo ja talo pitää evakuoida, äänestä päätellen). Olisipa tämä syksyllä yhtä vikkelää toimitaa, epäilen sitä vahvasti vaan. Poikia jännitti illalla niin paljon ettei unikaan meinannut tulla, viimeisen kerran taisin karjasta puoli yksitoista. No pääsimme sitten lähtemään ja matkaa oli kuiten puolitoista tuntia ajettavana. Pysähdyimme ostamaan vähän evästä siinä lähellä ja kohta ollaan perillä.

Autoja oli ihan pilvin pimein, liikenneohjaus toimi hyvin ja saimme parkkipaikan. Alue on lentokenttä joten tilaa oli hyvin, ja meillä on terveet jalat joten me jaksetaan kävellä, näin on opetettu. Astuttiin autosta ulos, joo o on tosiaan lämmin päivä, hipoo jo hellerajaa ennenpuolta päivää. Purettiin autoa ja kysyin neljä vuotiaalta joka oli ihan täpinöissään että onko pissahätä, "ei", hetken päästä uudestaan " ei ole", siinä vaiheessa ukkokin havahtu kun poika tanssii sambaa että nyt mennään oli taihi ei ja siinä samassa puhkesi hän järkyttävään rääkymiseen ja siinä sitten seisottiin sortsit ja sandaalit pissassa ja olimme vasta parkkipaikalla. Ehdotin että lähdetään kotiin mutta mies oli sitä mieltä että murphylle pistetään hanttiin. Selvä! Vauvalla oli onneksi trikoosortsit joten vauva lekotteli vaunuissa bodyssä ja veikka lainasin pöksyjä, kengiksi en mitenkään voinut muuttua joten poika hiipaili päivän paljasjaloin. Heti ensinmäisellä suoralla oli lasten crokseja myynissä mutta en ostanut, sekin periaatteesta, kenkiä on vaikka myydän kauppiaalle takaisin ja muutenhan siinä käy hyvin äkkiä niin että kaikille käy yhtä-äikkiä vanhinkoja. Saanko, saanko, saanko ja pojat odotti että niissä työkoneissä saisi istua mutta ei kaikissa saanut, oli liikaa katottavaa ja liian paljon käveltavää ja jano ja kuuma, pisalle jonotettiin 10 minuuttia ja kun tulet rattaille takas ni jo toinen tokaisee että mulla on kans hätä. Siinä sitten vuoroteltiin maatalousnäyttelyn vessojen väliä. Toi tönäs, toi potkas ja toi löi ja hitto soikoon toi hengitti samaa ilmaa kuin minä. Lopulta pääsivät traktoreihin istumaan ja polkutraktoreja ajamaan mutta päivä oli niin pitkä ja jännitys mennyt niin yli etteivät he enää osanneet leikkiä. Ja kuuma toisiaan oli. Ja sitten siellä jaettiin ilmaisia ilmapalloja, ei lapset voi kävellä tikku ilmapallon kanssa ilman että siitä tulee robin hoodin miekka, tai ei ainakaan meidän lapset. Sitten se hemmetin pallo irtoo siitä tikusta jolloin se tippuu mahaan ja menee rikki jolloin lapsi jää tikki kädessä huutamaan tai pallo lähtee tuulen mukaan, jolloin lapsi juoksee sen perään ja on jäädä maisemajunan alle joka kiertää sen ihmismassan seassa.

Autolle taas tultuamme ilmoitin ettei me ensi vuonna lähdetä mihinkään johon mieheni vain hymyili.

Täytyy varmaan aloittaa valittamalla, muuten tämä elämä olisi niin outoa. Ajat ovat muuttuneet siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta täytyykö ihan kaikkea purematta niellä. Eskarilainen lauloi loppu keväästä radiossa soivaa aikuisten kappaletta, pyysin häntä useampaan otteeseen ettei laulaisi sitä koska 'hei sexylady' ei kuulu tulla sen ikäisten suusta. No yllätykseksi se oli heidän kevätjuhla esitys! Eihän esityksessä ollut mitään vikaa, söpöjä nöpöneniä tanssimassa ja laulamassa kertosäkeistöä. Mutta oishan aikuiset voinut miettiä laulun sisältöä, lapset varmaan oli itse ehdottanutkin sitä laulua jne, mutta onko se ihan ok että lasten luistelu harjoituksissa jäähallissa soi pornolaulu koska se nyt "kuuluu" tähän päivään? Ei ole kiva aina olla antamassa ikävää palautetta,  ja se sattuu aika usein minun kohdallani että jostain syystä täytyy huomattaa. Lopputulos on se että lapset kattoo että "ei taas" ja vajoavat penkin alle. Olin yläasteen lukkari järjestelmästä hieman eri mieltä ja sanoin itselleni ääneen että pitää varmaan soittaa että eihän tämä tälleen käy että 7 viikkoa on liikuntaa syksyllä ja 7 viikkoa keväällä tai 14 syksyllä ja 0 viikoa keväällä.  Joo, ei hyvä, kuka näitä oikein tekee! Tyttäreni kiljaisi kauhuissaan että Eeeii, et soita, se on ihan hyvä, ei kukaan muukaan valita. Ei ne asiat sillä parane ettei suutaan aukaise ja kyllä usein muutkin vanhemmat liittyvät valitukseen kunhan joku sen ensin aloittaa. Eli vanhempainiltaa odotellessa.

Lasten lukumäärän myötä eri asiat muuttuvat eritavoin ja jotain ei enää edes huomaa joka aikaisemmin oli niin tärkeä. Kerran luin semmoisen jutun jossa puhuttiin lasten lukumäärän tuomista muutoksista: ensimmäisen kohdalla keität tutin joka kerta kun se tippuu lattialle, toisen kanssa tutin huuhtelu vedellä riittää, kolmannen kanssa imaiset itse ylimääräiset roskat pois ja neljännen kohdalle et tee mitään koska kukaan ei ole huomannut sen tippuvan, aika pitkälti näin. Muutama konkreettinen lisäys vielä, ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki muutuu ja toisen kohdalla myös. Kolmannen kohdalla ei oikeastaan muutu paljoakaan, kolme huonetta + keittiö käy vähän ahtaaksi ja lelujen määrä on lisäänty moninkertaiseksi mutta et tiedä miten. Neljännen lapsen kohdalla ihmiset jo kyselevät että halusitteko lisää vaiko vahingossa tuli perheenlisäystä (tämähän on sallittua tässä maassa) ja normi autoon ei enää mahdu. Ajatus ruuasta ja sen laitosta muuttuu, siirrytään suurpakkauksiin ja ulkona syödään vähemmän, jo siitäkin syystä että itsenäisiä pikku taaperoita on sen verran monta että silmät ja kädet eivät riitä ja se jälki ravintolassa voi olla katasrofaalinen.

Viidennen lapsen kohdalla siirrytään suurperheiden ensimmäselle portaalle. Vauva aikaan ei enää tule kummempia yllätyksiä joten se mennee rutiinilla mutta samalla jännitys ja stressi onnistumisesta ja vauvan tarpeiden täyttämisestä ovat vähentyneet koska näet edelleen hengissä säilyneitä sisaruksia kaikista virheistäsi huolimatta. Ja silloin tästä ainutlaatuisesta vauva ajasta voi nauttia enemmän ja jättää suorittaminen muille. On oppinut myös sen että ei ne lapset kasva käyrien mukaan ja on annetava tilaa kehittyä ja kasvaa vaikka se menisikin hitaammin kuin muilla sisaruksilla, ja sen että vaikka lapset ovat samasta muotista he ovatkin omia yksilöitä ja edelliset toimintatavat eivät välttämättä pädekkään tämän lapsen kohdalla. Kuudennen lapsen kohdalla tilanahtaus saa jo uuden merkityksen. Et oikeastaan ehdi enää tehdä muuta kuin kotitöitä ja kommunikoida koulun kanssa. Koko perheen siirtyminen paikasta A paikkaan B vaatiin erittäin paljon valmisteluja ja ponnistelua. Yritätte vielä näyttää normaalilta perheeltä ja todistaa että olet hoitanut kaiken niin kuin pitääkin. Sana Joulu saa hien nousemaan otsalle ja kesäloma tuntuu mahanpohjassa ja lompakossa. Säännöt eivät olekkaan tehty rikottavaksi vaan selviytymisen vuoksi. Ja ellet ota lenkki aikaa itsellesi et tule sitä koskaan saamaan niin kauan kuin voit vielä juosta. Seitsemännen lapsen kohdalla olette virallisesti suurperhe. Pikkuhiljaa kaikki ylimääräinen nipottaminen jää pois koska sinulle selviää että et voi hallita kaikkea, vaikka kuinka yrittäisit. Puhtaus ja siisteys ovat kaksi eri asiaa, etkä edes odota että siivouspäivän jälkeen olisi sen näköistä että olet juuri siivonnut puoli päivään, riittää että tiedät tehneesi sen. Eri pari sukat ovat ok, mikäli ovat saman väriset vaan,(en tiedä missä värin samantekyvyys muuttuu), miljoonien sormikkaiden merestä väliä on enää ehjillä ja reikäisillä. Rima täydellisyyteen laskee pikkuhiljaa ja huomaatkin olevasi jalat maassa oleva muumimamma.

Ihmiset ja lapset ovat erillaisia joten tämä kehysriihi ei etene kaikillä näin. En tiedä mitä seitsemännen lapsen jälkeen tapahtuu,  koska emme ole siellä mutta olen kuullut että kuuden lapsen jälkeen on saman tekevää onko niitä seitsemän vai kymmenen,  muutos on omassa asenteessa. Tässä vaiheessa matkaa voin allekirjoittaa sen. Ihanaa keskikesän aikaa.

 

 

Heippa,  pitkästä aikaan ! Tosiaan ruuhkavuosia täällä eletään, suorastaan kiitää pikajunan lailla, ja kaikin voimin joutuu pitämään kiinni. Ja allergian käyden niin ikäväksi että on pakko helpottaa oloa lääkkeillä, vaipuu sitä suorastaan koomaan niiden sivuvaikutuksista.  Ensinksi ajatelin tuolla alkukeväästä ettei ole varaa olla väsynyt mutta iho oireet on sitä luokkaa että spitaalista muistuttaa niin jo ympäristön vuoksi päädyin niitä syömään.  Nyrkkisääntö joka on minulle opetettu kauan aikaa sitten ja tällä vuosituhannella vielä uudestaan vahvistettu on se että mikäli antihistamiini lääke ei väsytä ei se kyllä autakkaan.

Vielä pari asiaa ikääntymiseen liittyvää asiaa. Mistä tietää että on vanha?  No siitä kun ajattelee vielä markoilla. Meillä oli kotipuolessa semmoin yllytyshullu tapa että saat vitosen tai kympin jos teet jotain, yleensä syöt jotain todella pahaa. Vuosiin en ole tuota yllytystä kuullut, mutta kerran tässä tein marinaadia lihalle ja pöydällä oli samba olek chilitahnaa ja jostain takaraivon syvimmistä syövereistä tuli lause jota oli kaivannut haastoin tyttäreni. Yksi teelusikallinen tuota ni saat kympin. Tyttäreni oli yllättynyt äidin leikkisyydestä, varmisti lusikan koon ja tarttui tilaisuuteen. Sitten minulle välähti että näiden lasten kymppi on 60 markkaa! Olin järkyttynyt mutta kun olin kerran haastanut, ei kisan jälkeen voi tiputtaa hintaa. Seuraavaan haasteeseen voi se 2 euroa tuntua pieneltä mutta lompakko ei kyllä tuommosta kestä.

Seuraava ikäasia. Milloin tuntuu siltä että olet ikäloppu, toinen jalka haudassa, suorastaan dinosaurusten ajalta. Ensiksi,  joka kerta kun puhutaan musiikista, klassikoista, legendoista tai vaan pelkästään hyvästä musiikista,  seuraava kysymys on: onko se vielä elossa,  milloin se kuoli.? Toinen herätys hetki on kun kävelet yläasteen ovista sisään vanhempainiltaan.  Muistan niin elävästi oman aikana yläasteella. Pitäiskö minun nyt olla iloinen että olen saanut pidettyä lapsen hengissä tähän asti,  vai kauhuissani että nyt lapseni on surmanluokussa joka neilee tavalla tai toisella jokaisen nuoren, ja hei, mun piti olla nuori, trendikäs ja upea, mutta jos minulla on saman ikäinen tyttö jolta lainaan kajaalia niin......

Kahvi meni väärään torveen kun luin treeniäidin blogia joka paljasti että joku oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen hänestä kun hän vain treenaa. En ollut uskoa sitä todeksi mutta sitten muistin että näinhän se on. Jos pidät itsestäsi hyvää huolta, tykkäät kotiäitinä olemisesta ja herranen aika jos jaksatkin aika hyvin etkä valita kokoajan niistä samoista asioista jotka kohtaavat myös sinut niin täytyyhän sinussa olla jotain vikaa,  jos ei muuta niin lapset sinä kasvatat huonosti. Ihmisten kateus hämmästyttää aina uudelleen ja uudelleen. Jos viet lapsesi mummolaan jotta pääset kapakkaan viettämään aikuisten aikaa, se on ihan hyväksyttävää. Koska silloin huono omatunto olisi kaikilla muillakin ja kun moni muukin tekee vääriä valintoja niin silloin ne on helpompi hyväksyä oikeiksi. Mutta kun joku tekeekin hyviä asioita, pitää itsestään huolta ja omasta ruumiistaan, varmistaa oman jaksamisen kotiäitinä pitämällä pienen lenkin mittaisen tauon joka päivä ja naisena olemisesta pitkällä aikavälillä, oletkin sit jo huono ihminen joka ei ole tarpeeksi lastensa kanssa! Tää äitinä oleminen on niin tabu meillä Suomessa, teet niin tai näin on aina joku kommentoimassa lastesi kasvatusta ja varsinkin jos et näitä tee ei ole missään nimessä äidiksi kelpaava. Esimerkiksi imetys, missään muussa maassa ei ole imetystuki puhelinta, mikäli synnytys sairaalassa sanot ette halua kummemmin imettää tai olet ihan avoin korvikkeelle, niin papereissa lukee että olet masentunut ja yhteys lapseen on vaarantunut, tarkailtava jne. En nyt sano etteikö imetykseen liityisi hyviä puolia, itse olen pitänyt siitä. Vaan siitä ajatuksesta että ellet tee näin tai edes halua tehdä näin et ole kelvollinen äiti. Tämä taakkaa joka laitetaan äitien niskaan joka itse asiassa on väärä mitta astia joka näyttää ainaettä tehty työ ei riitä, sitä vastaan olen. On paljon muitakin aiheta jotka on enrmmän tai vähemmän pakko tehdä tai hyväksyä saadakseen äiti statuksen mutta tämä imetys nyt nousi ensimmäisenä koska itse nyt lopetin imetyksen ja odotan innokkaasta sitä vastaanottoa, varsinkin neuvolassa siitä kuinka tärkeää ja terveellistä se on vauvalle. No niin on äidin nukkuminenkin tärkeää koko perheelle!  1 vuosi äidin maitoa ei kyllä korvaa 17 vuotta valmisruokia ja eineksiä, joten kaikki on suhteellista. 

Paljon jäi kirjoittama, mutta nyt täytyy mennä, kevätjuhla numero 2 odottaa, 2 vielä jäljellä. Onneksi pidän kevät ja joulu juhlista, ne vaan tuppaa olemaan aika tiiviisti kaksi kertaa vuodessa. Mutta lupaan palata pian, koulut loppuu viikon päästä ja oravanpyörä hidastuu. Hyvää suvivirsi aikaa.