Tänään oli sit neuvola päivä, eli kiire aamulla saada kaikki lapset itsestä puhumattakaan puettuna syötettynä kammatuna autoon ja sit kauhealla kiireella kotiin lounaalle koska kaikilla on kiljuva nälkä ja täystuho päivaunille muuten kärsii koko perhe! Sitten oli aika vielä vähän epäselvästi kirjoitettu joten yritin epätoivoisesti pommittaa puhelimella tässä kiireessä selventääkseni että meillä on terkkarin kanssa sama aika. En saanut yrityksistä huolimatta yhteyttä ja päätin yrittää, onneksi olin oikeassa! Se että olisin raahannut kaikki 17 km päähän turhaan ei olisi aloittanut päivää kovinkaan hyvin. Vauva pesulle, puhtaat vaatteet. Taaperolle puhtaat vaatteet, rappusia ylös alas, tää olikin liian pieni, ahaa et halua tätä paitaa, no entäs tämä.  Pojille kehotus pukemaan ellei halua jäädä kyydistä, äiti on kohta valmis ole ystävällinen ja pue reippaasti, pue NYT, selvä jäät sit kotiin, PUE NYT JUMALISTE NE VAATTEET! Vauvaa huutaa, minä laitan tukkaani, huutaa edelleen ja aloitan meikkaamisen ja mietin että annako olla kokonaan vaiko loppuun asti. Keskeytän yritän syöttää josko siitä sit hetkeksi rauhottuisi. Ei ole kivaa aina lähteä värittömänä, tukka vain päältä kammattu ja autossa tarkistaa että oliko sukat jalassa. Onneksi rauhottui. Saan itseni valmiiksi ja osan väestä jo autoon, puhelin soi, juu sori nyt ei ehdi. Pari kattia pihalle ja sormen heilautus koiralle joka on loukkaantunut siitä että talo tyhjenee ja autoon.

Laitan auton ruutuun ja käyn tarkistamassa onko meillä aika ennenkuin tyhjennän auton, ja olihan meillä. Auto tyhjäksi ja sisään. En ymmärrä mikä niitä neuvolan terkkareita vaivaa! Aina on jokin pielessä, joko kasvetaan liian hitaasti tai sit liian paljon, pitää olla uhma mutta sit kun on niin se on huolestuttavaa, kaiken maailman rokotuksia ollaan tuputtamassa vaikka sanoo että ei kiitos, ja tuttikin on vielä suussa, onko useinkin? Auta armias jos sanoisin ettei meillä syödä d-vitamiinia, ei olla syöty ennen eikä syödä nyt! Eikä lapsissa tunnut vikaa olevan, vai onko? Luonne vikaa on mutta sukuvika kun suksi ei luista.

Isänpäivää pukkaa. Viime viikolla jo on pitänyt näyttä lapsille vaihtoehtoja netistä, että ehditään sitten tilata ajoissa. No tosiaan, toiselle soitin kertoen vaihoehdot ja toista odotin kone auki pöydällä että nyt päätetään ja sit saman tien tilaan kun ollaan jo keskiviikossa. Pienemmiltä en aikonut kysyä kun eivät osaa millään olla hiljaa. Saan mielipiteen, näpyttelen tilausta ja olen päätänyt tehdä sen nyt loppuun. Kauhea mekkala eteisessä jostain vanhasta mäkkärin piposta joka on tullut happy mealin mukana ja sitä vedetään kuin terrierit sidoste sukkaa. Monta eri kohtaa pitää täyttää, osoite, nimet määrät, lukuja numeroita jne. Ei millään pysty keskittymään tässä huudossa. Hengitän syvään ja mietin voisinko elää rikosrekisterin kanssa..... En voi, joten lähden kaivamaan isoa pahvilaatikkoa eteisessä ja löydän vuodelta käpy ja kivi, vähän ennen nakkisotaa olevan pipon joka on niin kamalan värinen että luultavasti häviää pian ja sillä hiljaisuus palaa taloon. Saan tehtyä tilauksen ja toivon mukaan meillä on kiva ylläri isälle viikon päästä.

Illalla nousi myrsky taas, meidän keittiössä. En tiedä oikein mitä päivällisellä tapahtui mutta joku avasi tuonelan portit, siltä se ainakin tuntui. Jälkeenpäin mietin että mikä tähän oli syynä, kiireinen päivä vaiko orastava päänsärky joka raastoi otsaa. Ettei osannut ennakoida, että oli väsy eikä jaksanut olla kärsivällinen, että jäi junnaamaan asioihin jotka ei tasan tarkkaan muutu tämän illan aikana. No se puhdisti ilman totisesti, päänsärky ei kyllä hävinnyt. Olin omasta mielestä suunnitellut illan hyvin, mutta kai tämä oli välttämätön. Saan vauvan nukahtamaan, istahdan sohvalle ja saan eläimet siihen ympärille, kuppi teetä ja ohjelma alkaa, upoudun hetkeksi toiseen maailmaan ja katkaisen ajatukset. Selvisin tästäkin päivästä.