Heippa,  pitkästä aikaan ! Tosiaan ruuhkavuosia täällä eletään, suorastaan kiitää pikajunan lailla, ja kaikin voimin joutuu pitämään kiinni. Ja allergian käyden niin ikäväksi että on pakko helpottaa oloa lääkkeillä, vaipuu sitä suorastaan koomaan niiden sivuvaikutuksista.  Ensinksi ajatelin tuolla alkukeväästä ettei ole varaa olla väsynyt mutta iho oireet on sitä luokkaa että spitaalista muistuttaa niin jo ympäristön vuoksi päädyin niitä syömään.  Nyrkkisääntö joka on minulle opetettu kauan aikaa sitten ja tällä vuosituhannella vielä uudestaan vahvistettu on se että mikäli antihistamiini lääke ei väsytä ei se kyllä autakkaan.

Vielä pari asiaa ikääntymiseen liittyvää asiaa. Mistä tietää että on vanha?  No siitä kun ajattelee vielä markoilla. Meillä oli kotipuolessa semmoin yllytyshullu tapa että saat vitosen tai kympin jos teet jotain, yleensä syöt jotain todella pahaa. Vuosiin en ole tuota yllytystä kuullut, mutta kerran tässä tein marinaadia lihalle ja pöydällä oli samba olek chilitahnaa ja jostain takaraivon syvimmistä syövereistä tuli lause jota oli kaivannut haastoin tyttäreni. Yksi teelusikallinen tuota ni saat kympin. Tyttäreni oli yllättynyt äidin leikkisyydestä, varmisti lusikan koon ja tarttui tilaisuuteen. Sitten minulle välähti että näiden lasten kymppi on 60 markkaa! Olin järkyttynyt mutta kun olin kerran haastanut, ei kisan jälkeen voi tiputtaa hintaa. Seuraavaan haasteeseen voi se 2 euroa tuntua pieneltä mutta lompakko ei kyllä tuommosta kestä.

Seuraava ikäasia. Milloin tuntuu siltä että olet ikäloppu, toinen jalka haudassa, suorastaan dinosaurusten ajalta. Ensiksi,  joka kerta kun puhutaan musiikista, klassikoista, legendoista tai vaan pelkästään hyvästä musiikista,  seuraava kysymys on: onko se vielä elossa,  milloin se kuoli.? Toinen herätys hetki on kun kävelet yläasteen ovista sisään vanhempainiltaan.  Muistan niin elävästi oman aikana yläasteella. Pitäiskö minun nyt olla iloinen että olen saanut pidettyä lapsen hengissä tähän asti,  vai kauhuissani että nyt lapseni on surmanluokussa joka neilee tavalla tai toisella jokaisen nuoren, ja hei, mun piti olla nuori, trendikäs ja upea, mutta jos minulla on saman ikäinen tyttö jolta lainaan kajaalia niin......

Kahvi meni väärään torveen kun luin treeniäidin blogia joka paljasti että joku oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen hänestä kun hän vain treenaa. En ollut uskoa sitä todeksi mutta sitten muistin että näinhän se on. Jos pidät itsestäsi hyvää huolta, tykkäät kotiäitinä olemisesta ja herranen aika jos jaksatkin aika hyvin etkä valita kokoajan niistä samoista asioista jotka kohtaavat myös sinut niin täytyyhän sinussa olla jotain vikaa,  jos ei muuta niin lapset sinä kasvatat huonosti. Ihmisten kateus hämmästyttää aina uudelleen ja uudelleen. Jos viet lapsesi mummolaan jotta pääset kapakkaan viettämään aikuisten aikaa, se on ihan hyväksyttävää. Koska silloin huono omatunto olisi kaikilla muillakin ja kun moni muukin tekee vääriä valintoja niin silloin ne on helpompi hyväksyä oikeiksi. Mutta kun joku tekeekin hyviä asioita, pitää itsestään huolta ja omasta ruumiistaan, varmistaa oman jaksamisen kotiäitinä pitämällä pienen lenkin mittaisen tauon joka päivä ja naisena olemisesta pitkällä aikavälillä, oletkin sit jo huono ihminen joka ei ole tarpeeksi lastensa kanssa! Tää äitinä oleminen on niin tabu meillä Suomessa, teet niin tai näin on aina joku kommentoimassa lastesi kasvatusta ja varsinkin jos et näitä tee ei ole missään nimessä äidiksi kelpaava. Esimerkiksi imetys, missään muussa maassa ei ole imetystuki puhelinta, mikäli synnytys sairaalassa sanot ette halua kummemmin imettää tai olet ihan avoin korvikkeelle, niin papereissa lukee että olet masentunut ja yhteys lapseen on vaarantunut, tarkailtava jne. En nyt sano etteikö imetykseen liityisi hyviä puolia, itse olen pitänyt siitä. Vaan siitä ajatuksesta että ellet tee näin tai edes halua tehdä näin et ole kelvollinen äiti. Tämä taakkaa joka laitetaan äitien niskaan joka itse asiassa on väärä mitta astia joka näyttää ainaettä tehty työ ei riitä, sitä vastaan olen. On paljon muitakin aiheta jotka on enrmmän tai vähemmän pakko tehdä tai hyväksyä saadakseen äiti statuksen mutta tämä imetys nyt nousi ensimmäisenä koska itse nyt lopetin imetyksen ja odotan innokkaasta sitä vastaanottoa, varsinkin neuvolassa siitä kuinka tärkeää ja terveellistä se on vauvalle. No niin on äidin nukkuminenkin tärkeää koko perheelle!  1 vuosi äidin maitoa ei kyllä korvaa 17 vuotta valmisruokia ja eineksiä, joten kaikki on suhteellista. 

Paljon jäi kirjoittama, mutta nyt täytyy mennä, kevätjuhla numero 2 odottaa, 2 vielä jäljellä. Onneksi pidän kevät ja joulu juhlista, ne vaan tuppaa olemaan aika tiiviisti kaksi kertaa vuodessa. Mutta lupaan palata pian, koulut loppuu viikon päästä ja oravanpyörä hidastuu. Hyvää suvivirsi aikaa.