On vierähtänyt tovi edellisestä kirjoituksestani, en toki ole unohtanut, en vain ole ehtinyt. Olen viissiin tullut vanhaksi kun en enää nykyään tiedä mihin aika häviää, se vain häviää johonkin kuin jouksuhiekka. Edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo vuosi, paljon on tapahtunut ja vaikea tajuta että ollaan taas kesässä, jota toki odotetaan kovin.

Viime vuoden loppukesästä mieheni sanoi minulle että hän on nyt jonkun aikaan tuonut mitä ihmeellisimpiä ruokatarvikkeita kaupasta että pitäisikö käydä seuraavalla kerralla myös apteekissa? Minä tietysty vastasin että jos haluat ni voithan sinä käydä. Ja kyllä vain, raskaana oltiin. Parin viikon päästä tuli se sairaalloinen paha olo ja väsymys jota kestää pitkään, ja niin se kirjoittaminen jäi. Kipeenä oltiin syyslomasta joulun kynnykselle ja itsenäisyyspäivänä norovirus. Joulu meni niinkuin edellis vuonna, silmät kiinni ja selviydy hengissä. Ja ihan hyvin se menikin. Menattiin joulukirkkoon ängetä koko porukalla mutta lumimyrskyn kynnyksellä totesin että kotiin jäädään. Joulun jälkeen olin ihanassa vaiheessa raskautta, tai jo joulun aikaan. Otettiin kiinni sitä mitä syksyllä jäi tekemättä. Pikku hiljaa kevättä kohti ja vauvan tuloa odoteltiin ja niinhän se tyttö sieltä tuli huhtikuun 13. Eli nyt olemme kymmenen hengen perhe, Huh huh!

Mieheni tokaisi yksi päivä että vähän väsyttää ja rupesin miettimään. Tosiaan meillä on ollut vaippaikäisiä kahdeksan vuotta, voi olla että silmää välillä hieman painaa. En nyt rupea väittämään että tämä on ihanaa ruusuilla tanssimista ja kotiäitiys on ihanne ammatti. Olen enemminkin sanonut että minulta puttuu itsesuojelu vaisto. Kuka hullu tekee tätä vuodesta toiseen ilman lakisäästeisiä kahvitaukoja, ilta ja yölisää tai oikeastaa ilman palkkaa, saatika kiitosta. Ennen halusin kaikkea, nyt jos saisi vessarauhaa. Tässä pilee isompi ajatusta, tieto siitä mikä on oikein ja oma tehtävä vaikka se ei aina tai oikeastaan useinkaan tunnu siltä. Päivääkään en vaihtaisi pois (vaikka jokusen voisinkin) mutta lopputulos saataisi olla erillainen. Kivun ja tuska kautta voittoon, eli siihen ettei kaduta mikään. Tää ei oo helppoa vaikka siltä voisi näyttää. Kuulen välillä niitä kommentteja (en omalta puolisolta) että kuinka se voisi olla niin rankaa olla kotona lasten kanssa ja juoda kahvia. Henkinen rasitus on se mikä ei näy, aina läsna ja saatavilla. Sopii kokeilla. Mieheni oli 3 viikkoa isyyslomalla ja pyöritti arkea. Minä palauduin sängyssä vauvan kanssa joka ei sujuu enää yhtä rivakasti kuin ensinmäisen ja toisen jälkeen. 2,5 viikon jälkeen hän totesi otsa hiestä märkänä, kun koulubussi oli lähtenyt ja kerholainen oli saatu kerhoon että "sun pitäisi saada lisää palkkaa". I rest my case! 

Joka perheenäidin kauhun hetki arjessa, pesukone tai tiskikone hajoaa. Meillä kummatkin, mutta onneksi eri aikaan. Hyvin on pesutorni palvellut, ei voi moittia. Ostettiin torni kun neljättä odotin ja totesin kun piti kerrostaloon muuttaa että täytyisi varmaan kuivausrumpua harkita ja niin ostimme pesutornin joka palveli kuusi vuotta. Kuivausrumpu ei vieläkään hajonnut mutta pesukone kylläkin, ei nyt aina mennyt ihan ohjekirjan mukaa niitten painorajoitusten kanssa mutta ahkerasti on pyörinyt. No kun se piti kerran päivittää niin päivitetään se samalla suurperheen tasolle. Ja totesin että haluan seitsemän kilon koneen ja päältä täytettävän, koska olin kyllästänyt siihen kun pesukone vetää siihen lasikannen väliin vaateita (koska tungen sen liian täyteen) ja usein pilaa ne, kuivausrummulle rakennetaan pöytä,  johon mieheni sanoi että selvä ja rupesi vertailemaan ja etsimään sopivaa. Hän on näet sellainen joka tekee hyvää tausta työtä ja sevittää kaiken ja kun kauppaan menee hän tietää mitä haluaa ja myyjä jää usein toiseksi myyntiyrityksissään ja selityksillään. Sehän on viisasta, itse olen vain turhan kärsimätön. Mutta näin me täydennämme toisia, hän hillitsee ja minä pusken että ostos tulee tehtyä saman vuoden aikana. Hän löysi pari hyvää vaihtoehtoa ja rupesin vertailemaan. Ja jostain kumman syystä menin etusivulle ja katsoin kaikkia pesukoineita ja sitä yllätystä! Kehitys on mennyt hurjasti eteenpäin, meikä on vaan jäänyt junasta. Kymmenen kilon koneita, painon punnitsijoita, hiljaisia ja vesi pihejä. Näin kymmenen kilon pesutornin ja totesin että tuollaisen haluan ja mieheni katsoi minua. Hän aloitti alusta perehtymisen ja ostimme haluamani tornin koska se oli paras vaihtoehdoista. Se on palvellut loistavasti tähän asti mutta toki paljon vielä jäljellä. Kehityksen myötä myös hinta on kohonnut reippaasti.

Vuoden vaihteen jälkeen totesin että tarvitsemme uuden tiskikoneen johon mieheni että kui? Totesin että se luultavasti hajoaa pian ja täytyy varautua ajoissa, tämän kokoisessa perheessä emme muuta tekisikään kuin tiskaisi ja vauva vielä tulossa. No se jäi tutkimus tasolle. Kevään edetessä ongelmia ilmaantui, ensin vähän ja sitten enemmän, ihmeellistä kolinaa ja kilinää ja välillä ei uskaltanut pitää päällä ollenkaan kun kuulosta siltä että räjähtää, välillä vähän vettä ja sitten enemmän vettä. No totesin että jos kuitenkin kittuutetaan kesään kun laskettuaika oli jo ihan lähellä enkä jaksanut perehtyä asiaan saatika sitten käydä ostoksilla. Kuinka ollakkaa, lauantai ilta, tiskikonesta suihkuaa vettä sivuista , jolloin toteamme ettei sitä voi enää käyttää. Yritin tilata netin kautta vaikka se ei ole hyvä idea kun ei ne kuvat kerro kaikkea, mutta tässä tilanteessa se olisi ollut sopiva vaihtoehto(jota olisimme katuneet) mutta toimitus olisi ollut monta viikkoa kun kauppaan käydessä saat sen heti mukaan tai muutaman päivän päästä korkeintaan. Olimme tulleet sopuun hyvästä vaihtoehdosta jota menisimme kysymään liikkeestä ja olimme viikon ilman konetta ja lauantaina kun hain viimeiset vauvalle tarvittavat tarvikkeet kävimme kodinkoneliikkeessä. En päässyt montaa metria ilman supistuksia ja myyjä hymyili myötätuntoisesti, kysyi että ensinmäistäkö odotellaan. Kysyin haluamaani konetta jota hän sitten etsi koneelta. No ei sitä konetta ollut edes tehtaalla. Siinä sitten supistusten välissä katteltiin vaihtoehtoja, tämä oli justiinsa se mitä en jaksanut. No ei niitä nyt kauheasti ollut kun viidentoista hengen astiaston konetta etsittiin, hiljaisella äänellä ja muuneltavissa olevia koreja. Väristäkin keskusteltiin ja mieheni sai haluamansa rosterin värisen, kone on serie 8 (johon mieheni totesi että sopii meille) , nauratti todella paljon silloin. Kaikkia hienouksia siinä myös oli johon olen perehtynyt vasta nyt. Saatiin esilla ollut kone pakettiin ja maanantaina saisi hakea (olimme synnärillä silloin) joten kone tuli kotiin tiistaina. Myyjä toivottii hyvää synnytystä ja että he vaimon kanssa tulisi kohta perässä.

Oman mielenterveyden kannalta kannattaa arjenpyörittämistä helpottaa mikäli se vain onnistuu.Lapset on aina lapsia ja kouluaamut aina kouluaamuja mutta niitä asioita joilla voi helpottaa niin panostaa niihin eikä säästää väärässä kohdassa. Isot koneet johon mahtuu paljon kerralla helpottaa kummasti. En edes pese joka päivä pyykkiä enää, korit ovat lähes tyhjiä usein kun odotan koneellisen täyttyvän tai sit pesen puolikkaan kun kone itse punnitsee pyykin ja käyttää siihen oikean määrän vettä ja lyhentää pesuaikaa. Vielä se ei itse mene kuivausrumpuun mutta katsotaan kymmenen vuoden päästä kun minulla on talo täynnä teinejä. Toivottavasti olen silloin jossain muualla töissä ja pyykki ikään kuin häviää itsestään. Toivossa on hyvä elää.

Kuulumisia pian uudestaan...