Näihän se kai menee! Minä en ymmärrä mikä noita murkkuja vaivaa. Mikään ei ole koskaan hyvä, ihan sama mitä teet. Eli sinun pitäisi tietää mitä sinä teet, sinun täytyy tietää mikä on oikein heidän suhteen ja vain luottaa siihen, koska lopputuloksen näkee vasta vuosia myöhemmin, jolloin väärät asiat tulee julki ja virheitä on liian myöhäistä korjata. Kauhea vastuu, joka suorastaan ahdistaa välillä kun ovet paukkuu ja läksykirjat lentää. Oltiinko me tuollaisia, vai onko lapset vaan erillaisia vai teenkö jotain väärin vai missä mättää? Neuvolan käsikirjassa ei ollut ohjeita tähän, eikä varsinkaan siihen että mitä jos lapsi ei olekkaan päästään terve ja kaikki häpeä ja syyllisyys kaatuu vanhempien niskaan vaikka kaikkensa tekevät. Joka paikassa saat olla taistelemassa lapsesi puolesta, hattu kourassa tottakai koska jotainhan hän on taas tehnyt. Iso osa päivästä puhelimessa , lappuja jotka todistavat diagnooseista sinne tänne tonne jo toista tai kolmatta kertaa, ihan kuin se olisi siitä joksikin muuttuut! Mitään muuta tekemistä ei tietenkään ole. Ja kaikkein mukavinta mitä voivat keksiä on lähettää tiedot muutoksista joista ei olla samaa mieltä, perjantai iltapäivänä jolloin ei saa enää ketään kiinni ja kiukku jää kytemään viikonlopun yli. Pesunkestävää äidin rakkautta, kaiken se kestää, kaiken se sietää, kaiken se hyväksyy......vai?

Kuluukohan kellään niin paljon talouspaperia kuin meillä?! Jos se loppuu ollaan ihan hätää kärsimässä. Hyvänä kakosena tulee tolu. Tolunspray pulloa ei kannata laittaa edes kaappiin takaisin koska jo matkalla kaapille saat kääntyä takaisin kädessäsi talouspaperia ja tolua. Lasten kanssa ollaan aina jossain vaiheessa. Laatikon tyhjäämis vaiheessa, pottaharjoittelu vaiheessa, kysely vaiheessä jne. No me ollaan riehumis vaiheessa poikien kanssa. 5-vuotis uhma jyllää vahvalla oteella omalla raiteellaan ja saa kutistunee villa piponkin tuntumaan mielyttävältä päässä kun hermoa kiristää. Voisi luulla että mummotauti on iskenyt tähän ikään, sen verran usein on pihakeinussa tullut istuttua jäähyllä. Pakko oli jotain huone järjestelyitä muuttaa koska poikien leikkiessä alakerrassa keittiön ja olohuoneen välissä, kukaan muu ei kuule mitään, ei edes omia ajatuksia! Joten siirsimme heidät ylös. Se tuntui ainakin silloin hyvältä ajatukselta. Nyt sahanpuru leijailee lumisateen lailla katosta ja katokruunusta ei tarvitse pyykiä pölyjä. Kunhan muistaa säännölisin väliajoin työntää koriste-esineet seinähyllyn reunalta syvemmälle. Eläimillä tuntuu olevan vaiheita myös. Joskus ollaan enemmän mustasukkaisia ja joskus taas vähemmän. Ja silloin kun osoitetaan enemmän mieltä oikeudenmukaisuuksista, kuluu jälleen tolua ja talouspaperia! Uhkailet kastraatiolla ja vaikka millä, ihan kun se ymmärtäisi mitä sanot mutta äänen sävyn se kyllä tajuaa. Tyhmiä ne ei missään nimessä ole, lojaaleja kyllä, itsesuojelu vaistokin taitaa puutua meidän yksilöiltä. Vaikka olisit kuinka vihainen tahansa, karvakuono tulee vierelle ja ehdotta lenkille lähtöä. Ihan kuin sinne enää tarvitsisi mennä kun juuri siivosin ne lattialta!!

Joulua jo tässä mietin. Osa lahjoista on varastossa, osa on mielessä. Jotain puuttuu. Aika ja kädet eivät riitä vaikka illalla nukkumaan mentäessä mietit että huomenna tilaan sen. Siivouskin kaapeista pitäisi aloittaa hyvissä ajoin, mutta kokoajanhan sä siivoot, missä välissä tässä nyt kaappeja tyhjätään. Viikon etsittiin säkkiä jossa on kaikki jatkojohdot, että saadaan valoa pimeyteen koristevaloilla. Ei ois pitänyt kesällä tehdä suursiivousta, nyt ei löydä mitään. Kortien koristelun aloittamista on tehty jo viikko mutta askartelutarvikeet on edelleen siellä missä ovat olleet viime joulusta asti. Ja jokin ihme paine kehittyy huomaamatta vaikka rakastan joulua ja sen laittaminen on kivaa. Ruuasta ja siisteydestä ja osallistumisesta kaiken näkösiin rahankeruu myyjäisiin, koulun, eskarin, harastusten ja seurakunnan jne vaikka haluais mutta ei vain kerkeä tällä hetkellä. Kuka sitä oikein vaatiikaan, vai onko se omasta päästä että hyvä äiti tekee sitä ja tätä. Pitäisikö tässä katsoa peiliin syyllistä etsiessä? Täytyyhän sen olla luvallista viettää sellainen joulu kuin haluaa ilman anopin tarkkailevaa silmää että miten ne lapset nyt oikein käytäytyy. Mutta eihän ketään saanut jättää yksin? 

Itselläkin on vaiheita jolloin lukee enemmän, ja sit tulee vaihe jolloin neuloo paljon, ja sitten on erikoisempiin ruokiin panostaminen ja leipominen ja sitten on väsy vaihe ja se taitaa olla nyt.