Mistä tietää että lastentarhanopettaja on oikealla alalla? Siitä kun se teitää miksi lasten huoneessa on 10 tyhjää vessa ja talouspaperirullaa. Täällä päin on sellainen käytäntö että eskariin tulevien luona vieraillaan, ensiksi on vierailu esikoulutiloissa ja sitten ryhmäopettaja tulee tapaamaan lasta tämän omalla turvallisella alueella kesän aikana kotona. Siitä olisi sitten helpompi lähteä koulutielle elokuussa. Meidän poika ei saanut sanaa suustaan vierailessamme esikoulutiloissa, kaveri meni suorastaan koomaan. Toki rupesi kyllä leikkimään ja kiipeilemään mutta ikäänkuin muita ei olisi ollut paikalla ollenkaa joten tulimme siihen tulokseen että on ihan hyvä tulla käymään meillä ja yrittää tutustua poikaan uudestaan. Siivoilin kuten yleensä alakerrassa ennen kyläilijöitä, jotta vieraat pääsevät keittiöön perille ilman seiväshyppääjän taitoja, isommat hiekkakertymät ja pahimmat kohdat eteisessä järjestykseen. Ajattelin että olemme keittiössä, ja siinä sitten väritetään tai rakennetaan pikkulegoilla. Lasten huoneet on yläkerrassa. Ope tuli pihaan,  jota oli odotettu kuin lehmä kesää, ja kysäsi pojalta että haluaisitko tämä näyttää oman huoneensa? Iski hillitön paniikki, juoksin yläkertaan jotta ehtisin pahimman siivoamaan muutamaassa minuutissa,  ja niin kuin epäilinkin huone oli aivan pommin jäljiltä. Ehdin kuin ehdinkin pikkasen korjaamaan tilannetta mutta häpeä oli kyllä valtava. Hän pahoitteli minun hätääni ja pyysi antamaan olla. Istahdin sängylle kun poika esitteli tavaroitaan ja haki lopuksi legot joilla halusi rakentaa open kanssa.  Mietin niitä tyhjiä paperirullia lattialla muiden silpotujen piiristuspapereiden kanssa ja mietin että mitähän hän ajatteeleen niistä. Kunnes poika nostaa paperirullat käsiinsä  ja sanoo innokkaasti että kato ope, ja ope vastaa hienoja, onko ne kiikareita, johon poika hymyillen että joo. Tunnelma rentoutui sen jälkeen ja poika sai tulevaan opettajaansa yhteyden.

On joitain asioita joiden vuoksi kannattaa valvoa ja yksi niistä on jalkapallon mm kisat. Tiedän että on ihmisiä olemassa joita ei voisi vähempää katsoa kun aikuiset miehet juoksee pallon perässä. Mutta meille joille se on kuningas laji ja intohimo, on tämä mahtavaa aikaa. Ensinnäkin kisat tulevat neljän vuoden välein, ei joka vuosi niin kuin jääkiekossa, joten jo pelkkä odotus lisää latausta aikalailla. Peli on hieno, maali taitureita ja peli neroja, jotka ovat kehittäneet itsensä osaksi palloa. Joukkueen on oltava yhtä, ajatus on oltava sama pelkällä katseella, valmentajan pelinrakennus taktiikka, tuoda jotain uutta jota ei olisi ennakoitavissa ja pelaajien nöyryyttä peliä kohtaan. Jalkapalloromantikolle tämän vuoksi kannaattaa neljän vuoden välein menettää kauneusunia. Peli herättää vahvoja tunteita, niin iloisia kuin pettymyksiäkin. Peliin eläydytään täysillä eikä telkkarin edessa parane turhia heilua. Pelaajiin syntyyy suhde ja se voi olla hyvinkin läheinen ja joidenkin pelaajien kanssa kemiat eivät vain kohtaa, ja kuitenkaan yhtäkään pelaaja ei tule luultavammin koskaan edes tapaamaan mutta jalkapallon kautta ollaan yhtä. Lapset voivat kokea pientä hämmennystä kuin ilta ruutiinit kokevat muutosta mutta eiköhän katras selviä hengissä. Maailma olisi parempi paikka jos futaajien palkat olivat sairaanhoitajien tasolla ja sairaanhoitajilla ammattifutaajien palkat mutta näin ei valitettavasti ole, ja vaikka futajat eivät saisikaan miljoonaluokan palkkoja eivät ne rahat silti menisi sairaanhoitajille. Joten nautitaan hienosta pelistä.

Joka vuosi ilmoitan että emme osallistu kesätapahtumiin ja joka vuosi huomaan olevani siellä ison katraani kanssa. Niin myös tänä kesänä ja se meni suuoraan kuin pärssisten ohjekirjasesta. Sain päähäni viedä lapset katsomaan traktoreita ja muita työkoneita Oripään maatalousnäyttelyyn, siellä olisi myös eläimiä ja kivaa kesäpuuhaa, enkä löytänyt mitään isompaa tapahtumaa. Aamu sarasti ja näytti tulevan lämmin päivä. Pojat oli kello seitsemältä remelit niskassa valmiina lähtöön. Ilmoitin pää tyynyn alla että emme lähde vielä, ja syömme jopa aamupalankin. Puuro meni niin kuumana alas että lusikasta just ja just pystyi pitämään kiinni. Kerroin ettei kaikki lähtijät ole vielä heränneet, se ei kestänyt kauan kun poika kävi yläkerrassa ja niin oli kaikki hereillä (koska luulivat että on tulipalo ja talo pitää evakuoida, äänestä päätellen). Olisipa tämä syksyllä yhtä vikkelää toimitaa, epäilen sitä vahvasti vaan. Poikia jännitti illalla niin paljon ettei unikaan meinannut tulla, viimeisen kerran taisin karjasta puoli yksitoista. No pääsimme sitten lähtemään ja matkaa oli kuiten puolitoista tuntia ajettavana. Pysähdyimme ostamaan vähän evästä siinä lähellä ja kohta ollaan perillä.

Autoja oli ihan pilvin pimein, liikenneohjaus toimi hyvin ja saimme parkkipaikan. Alue on lentokenttä joten tilaa oli hyvin, ja meillä on terveet jalat joten me jaksetaan kävellä, näin on opetettu. Astuttiin autosta ulos, joo o on tosiaan lämmin päivä, hipoo jo hellerajaa ennenpuolta päivää. Purettiin autoa ja kysyin neljä vuotiaalta joka oli ihan täpinöissään että onko pissahätä, "ei", hetken päästä uudestaan " ei ole", siinä vaiheessa ukkokin havahtu kun poika tanssii sambaa että nyt mennään oli taihi ei ja siinä samassa puhkesi hän järkyttävään rääkymiseen ja siinä sitten seisottiin sortsit ja sandaalit pissassa ja olimme vasta parkkipaikalla. Ehdotin että lähdetään kotiin mutta mies oli sitä mieltä että murphylle pistetään hanttiin. Selvä! Vauvalla oli onneksi trikoosortsit joten vauva lekotteli vaunuissa bodyssä ja veikka lainasin pöksyjä, kengiksi en mitenkään voinut muuttua joten poika hiipaili päivän paljasjaloin. Heti ensinmäisellä suoralla oli lasten crokseja myynissä mutta en ostanut, sekin periaatteesta, kenkiä on vaikka myydän kauppiaalle takaisin ja muutenhan siinä käy hyvin äkkiä niin että kaikille käy yhtä-äikkiä vanhinkoja. Saanko, saanko, saanko ja pojat odotti että niissä työkoneissä saisi istua mutta ei kaikissa saanut, oli liikaa katottavaa ja liian paljon käveltavää ja jano ja kuuma, pisalle jonotettiin 10 minuuttia ja kun tulet rattaille takas ni jo toinen tokaisee että mulla on kans hätä. Siinä sitten vuoroteltiin maatalousnäyttelyn vessojen väliä. Toi tönäs, toi potkas ja toi löi ja hitto soikoon toi hengitti samaa ilmaa kuin minä. Lopulta pääsivät traktoreihin istumaan ja polkutraktoreja ajamaan mutta päivä oli niin pitkä ja jännitys mennyt niin yli etteivät he enää osanneet leikkiä. Ja kuuma toisiaan oli. Ja sitten siellä jaettiin ilmaisia ilmapalloja, ei lapset voi kävellä tikku ilmapallon kanssa ilman että siitä tulee robin hoodin miekka, tai ei ainakaan meidän lapset. Sitten se hemmetin pallo irtoo siitä tikusta jolloin se tippuu mahaan ja menee rikki jolloin lapsi jää tikki kädessä huutamaan tai pallo lähtee tuulen mukaan, jolloin lapsi juoksee sen perään ja on jäädä maisemajunan alle joka kiertää sen ihmismassan seassa.

Autolle taas tultuamme ilmoitin ettei me ensi vuonna lähdetä mihinkään johon mieheni vain hymyili.